Mukavaa, kun
osuit lukemaan talventunnelmaista blogiani! Kerron muutaman sanasen alkuun
itsestäni blogin kirjoittajana. Olen alamäkiliikkumisesta ikäni
nauttinut fysioterapeutti-liikunnanohjaaja, joka asustelee tällä hetkellä
Kuusamossa. Intohimoni on 10 vuoden ajan
ollut vapaalasku: vuorilla ja tuntureilla, merkkaamattomilla reiteillä
liikkuminen ylös- ja erityisesti alaspäin.
Olen pitkään laskenut alppisuksilla ja lumilaudalla, fiiliksestä ja paikasta riippuen. Pohjoisen tyttönä olen oppinut rakastamaan talvista luontoa puhtaudessaan ja raikkaudessaan. Nykyään fysioterapeuttina toimiessani ymmärrän vielä vahvemmin luonnon terapeuttisen merkityksen, ja toivon voivani jakaa sitä tunnetta ja ajatusta myös muille. Luontoliikkuminen on fysiota ja terapiaa mitä parhaimmillaan.
 |
| Allekirjoittaneen onnelliset kasvot viime kevättalvena Pikku-Syötteellä. |
Talvisessa luonnossa liikkumiseen tapoja löytyy useita, ja
blogissani alkaneen talvikauden ajan keskityn alamäessä (ja ylämäessäkin)
tapahtuvaan vauhdikkaampaan liikkumiseen, toisinsanoen lähinnä alppihiihtoon.
Kansankielellä ”lasketteluun”, useiden harrastajien suussa laji taipuu
”laskemiseksi”. Sivutaanpa siinä samassa sitten muitakin rinnelajeja, kuten
lumilautailua ja telemarkia.
Mikä alamäkeen laskijaa puoleensa vetää, olipa mäki sitten
huollettu hiihtokeskuksen rinne tai koskematon vuoren tai tunturin seinämä
puuterikenttineen?
Omalla kohdallani laskettelu kuului lapsena vain muutaman
kerran talvessa perheen kesken tapahtuvaan päiväretkeilyyn. 13-vuotiaana innostuin lumilautailusta, ja
siitä lähtien tunturi- ja vuoristoelämä ovat vieneetkin mukanaan. Jos en aina
fyysisesti ole niihin maisemiin riittävästi päässyt arjen rajoitteista johtuen, niin ainakin
henkisesti olen aina kokenut kotini
olevan talvisessa tunturimaisemassa. 20
ikävuoden tienoilla lajeja tuli lumilautailun rinnalle takaisin alppihiihto, ja
toisinaan myös telemark, eli tellukin. Olen aina kokenut, että sama pää, sama keho,
väline kuin väline. Ja vaihtelu virkistää. Liikunnallisena ihmisenä on ollut
suhteellisen helppoa omaksua uusia lajeja, kunhan vauhdin ja vapauden elementti
pysyy harrastamisessa mukana. Useat aktiivilaskijakaverinikin ovat todenneet
laskemiseen kuuluvan vapauden tunteen ja samalla sosiaalisen yhteisön ja tunnelman
houkuttavan ja koukuttavan harrastamaan. Talven mittaan blogipostauksissani
tulenkin monennäköisten laskemiseen liittyvien aiheiden ohella käsitellä
tekijöitä, jotka ovat johtaneet rinnelaskijasta takamaastoja koluavaan
vapaalaskijaan.
Alla olevissa kuvissa hiukan historian lehtien havinaa menneiltä reissuilta ja porukkameiningistä:
 |
| Jengi tuuppaa yhteistuumin tuiskuun ja tuiverrukseen.. |
 | |
| Toisinaan tallataan omin voimin sinne, minne hissi ei vie, jotta päästäisiin vielä vapaampiin alamäkiin. |
 |
| Osa fiilistä on katsella kaverin riemukasta ja odotuksentäyteistä menoa pehmeässä lumessa, samalla kun oma mieli jo hinkuu kuin lapsi karkkikaupassa: joko joko joko?! Mulle kans! |
Rinnelajeja on arvosteltu laiskojen liikuntamuodoiksi. Toiset
taas vain pitävät niitä tylsinä touhuina. ”Hissillä ylös, painovoimalla alas”. Näin
sanovat eivät ole ehkä kokeneet koskaan teknisesti aktiivista laskemista alppisuksilla,
lumilaudalla tai telluilla. Reidet on mahdollista saada hyvinkin hapoille
tehokkaalla laskutavalla, jos niin haluaa. Noh, ehkä siihen usein tarvitaan
rinne, jossa tarvitsee tehdä useampi kuin neljä käännöstä. Toisaalta, siinäpä
homman juju piileekin. Laskeminen sopii hyvin myös niille, jotka haluat
leppoisasti kurvaillen nautiskella talvisista maisemista, pirteästä pakkasesta
ja letkeän hallitusta vauhdintunteesta. Alamäkeen voivat tulla myös he, joille
maastohiihto on liian rasittavaa fyysisesti. Tai jos vain motivaatio ei riitä ”väkisinhiihtoon”
tai muihin hikilajeihin. Itsehän olen viime vuosina innostunut maastohiihdosta
valtavasti kuntoilumuotona, joten missään nimessä lajit eivät ole toisiaan
poissulkevia tekijöitä.
 |
| Juu-u.. Välillä hissillä ylös. Useinkin. Kyllä sitä sähköä turhempaankin käytetään. |
Monet hiihtokeskukset ovatkin
melkoisia "jokaiselle jotakin" -maailmoja. Lastenrinteistä on
nappuloilla helppoa ja turvallista ponkaista harrastuksessa alkuun ja
jyrkemmät, vaihtelevat rinneprofiilit ja erilaisten välineiden kokeilut
tarjoavat haasteita kokeneemmille laskijoille. Freestylen suorituspaikat
kiinnostavat usein nuorisoa ja nuoria aikuisia.
Hiihtokeskuksia on myös kritisoitu
sähkönkulutuksestaan. Viime vuosina keskukset ovat panostaneet
energiataloudellisuuteen, ja onpa Suomen hiihtokeskusten käyttöön tuotettu
Energia-tehokas hiihtokeskus –opaskin toimijoiden tiedon lisäämiseksi siitä,
mihin energiaa kuluu ja miten sitä voidaan säästää. Se, voidaanko hiihtokeskuksissa
tapahtuva laskeminen katsoa luontoliikunnaksi, lienee mielipidekysymys.
Usealle se vain tuottaa elämyksiä, liikkumisen ja oppimisen iloa sekä
virkistymistä, joten tarvitaanko siinä välttämättä sen enempää kategoriointia?!
 |
| Fiilistelyhetket ja kuumimmat kuulumiset vaihdetaan arvoisissaan maisemissa. |
Kausi on polkaistu kotitunturissani Rukalla käyntiin jo 19.10.-13 ja täällä nautitaan täydestä talvesta täysin fiiliksin. Tunturissa ei ole ruuhkaa, ja kaamos taittuu tontunpunakoin poskin rinnepäivän jälkeen.. Toivotaan pikaista talven tuloa eteläiseenkin Suomeen, ja katseiden suuntaamista ylös mäkiä kohti! ;)
 |
| Rukan kaamoksessa on tilaa kurvailla.. |
